Vares

Vares

Kaipaatko huumorilla höystettyä kotimaista jännitystä, jonka lisäksi tarjolla on kylmää kyytiä ja aitoa turkulaista asennetta? Vares-elokuvat ovat sementoineet paikkansa suomalaisten sydämissä yhtenä kaikkien aikojen suosituimmista dekkarisarjoista. Oli kyseessä sitten sateinen marraskuu tai hikinen kesäyö, Jussi Vareksen seurassa viihtyy aina. Nämä elokuvat eivät tarjoile pelkkää mysteeriä, vaan ne vievät sinut syvälle alamaailman syövereihin, joissa säännöt ovat tiukat ja huumori kuivaa. Nordisk Film+ -palvelussa pääset nyt hyppäämään mukaan yksityisetsivän tutkimuksiin, joissa mikään tapaus ei ole liian likainen selvitettäväksi.

Vares V2 - Jäätynyt Enkeli
Vares - Yksityisetsivä
Vares - Pahan suudelma

Syvenny ensimmäisiin klassikoihin Nordisk Film+ -palvelussa

Aloita matkasi Jussi Vareksen maailmaan sarjan ensimmäisillä elokuvilla, jotka loivat pohjan koko ilmiölle. Tämä Aleksi Mäkelän ja Anders Engströmin ohjaama aloituskolmikko oli teattereissa menestys, sillä jokainen elokuva keräsi katsojia 200 000 molemmin puolin. Mäkelän kahdessa ensimmäisessä elokuvassa Jussi Vareksen roolissa nähdään Juha Veijonen ja elokuvasarjan kolmannessa elokuvassa nähdään Antti Reinin ensimmäinen esiintyminen Vareksena.

Vares – Yksityisetsivä (2004)

Ensimmäisessä elokuvassa tutustumme Reijo Mäen luomaan ronskiin etsivään, jota esittää Juha Veijonen. Elokuvassa Vares palkataan tutkimaan petosta, mutta hän huomaakin olevansa keskellä monimutkaista murhavyyhtiä, jossa panoksena on suuri määrä rahaa, petollisia naisia ja useampi ihmishenki. Juoni kietoutuu miljoonaryöstön ja venäläisen mafian ympärille, kun Vares yrittää pysyä askeleen edellä ammattitappajia.

Elokuva pohjautuu Mäen romaaniin Keltainen leski, josta mukana nähdään merkittävissä rooleissa Samuli Edelmann Vareksen poliisiystävänä Mikko Koitereena sekä Peter Franzén, joka tekee hyytävän roolin kovaotteisena Iikka Koivupuistona.

V2 – Jäätynyt enkeli (2007)

Jännitys tiivistyy Turun ja Porin maisemissa, kun Vares matkustaa auttamaan vanhaa koulukaveriaan, rocktähti Dante Helliä. Dante on sotkeutunut nuoren naisen outoon kuolemaan, ja Vares joutuu kahlaamaan läpi porilaisen valtaeliitin salaisuuksien ja vanhojen kaunojen.

Elokuvassa loistavat myös Pihla Viitala keskeisessä roolissa Luluna sekä Dante Hellinä esiintyvä Jasper Pääkkönen. Pienemmässä sivuroolissa poliisina vilahtaa myös tuolloin uransa alkupuolella ollut Jussi Vatanen.

Vares – Pahan suudelma (2011)

Tässä Anders Engströmin ohjaamassa elokuvassa Antti Reini astuu ensimmäistä kertaa Jussi Vareksen saappaisiin tuoden hahmoon uudenlaista, tummanpuhuvaa karismaa. Vares saa tehtäväkseen tutkia nuoren tytön kuolemaa, mikä johtaa hänet syvälle perhesalaisuuksien ja uskonnollisten piirien verkkoon.

Tässä elokuvassa Jasper Pääkkönen aloittaa pitkäikäisen ja suositun roolinsa Vareksen omintakeisena ystävänä, Kyypakkauksena. Muina vakiokasvoina mukana olleet kirjailija Luusalmi ja toimittaja Ruuhio saavat uudet pitkäaikaiset tulkitsijat Eppu Salmisen esiintyessä kirjailija Luusalmena ja Mikko Leppilammen tullessa toimittaja Ruuhion rooliin. Lisäksi elokuvien vakiokasvoksi vakiinnuttaa paikkansa Maria Järvenhelmi, joka esittää taksikuskinakin työskentelevää Anna Huttusta.

Vares – Huhtikuun tytöt (2011)

Neljännessä elokuvassa ohjaajan puikkoihin astuu Lauri Törhönen. Tarina käynnistyy, kun toimittaja Ruuhio palkkaa Vareksen selvittämään mysteeriä kolmesta opiskelijatytöstä, jotka katosivat Turussa perätysten viisitoista vuotta sitten huhtikuussa. Tutkimukset vetävät etsivän syvälle synkkiä salaisuuksia ja vaiettuja varjoja kohti.

Elokuvan keskeisissä vierailurooleissa nähdään uutta syvyyttä tuovat kylmäveristä palkkatappajaa Tristan Leopoldo da Cunhaa esittävä Taisto Oksanen sekä Gunnarin roolissa nähtävä legendaarinen Ismo Kallio.

Vares – Sukkanauhakäärme (2011)

Tässä osassa seurataan varakasta lakimiestä Carl-Kristian Rundmanin näyttelemää Pauli Kontiota, joka palkkaa Vareksen varjostamaan vaimonsa ympärillä pyörivää Ilkka Villin näyttelemää liukasliikkeistä latinogigoloa nimeltä Jesus Lobo. Samaan aikaan Kakolan vankilan muurien sisältä pakonsa järjestää erittäin vaarallinen vanki, ja pian Turun kaduilla ruumiskasa alkaa kasvaa vauhdilla, tehden tilanteesta hengenvaaralliseksi.

Vares – Kaidan tien kulkijat (2012)

Ohjaajaksi palaa kolmannen elokuvan ohjannut Anders Engström, ja tämä kuudes osa vie katsojan pois tutuista Turun maisemista aina Pohjanmaalle asti. Paikallinen pastori palkkaa Vareksen tutkimaan nuoren naisen ruumista, joka on löytynyt hautausmaalta. Toimittajaksi tekeytyvä etsivä matkaa tiukassa lahkolaisuskonnon otteessa elävään Kahdenvirranmaan kylään, joka osoittautuu olevan täynnä outoja tyyppejä ja synkkiä salaisuuksia.

Merkittävissä rooleissa loistavat muun muassa Peter Franzén saarnaaja Taisto Raappanana sekä hänen kirjastonhoitaja-vaimoaan Elisabeth Raappanaa näyttelevä Merja Larivaara sekä paikallista konstaapeli Larvaa esittävä Petteri Summanen.

Vares – Uhkapelimerkki (2012)

Ohjaajan pallille palaa jälleen Lauri Törhönen. Tällä kertaa Jussi Vares rakastuu salaperäiseen kaunottareen, Minna Haapkylän näyttelmään Sole Sulaveteen. Onni on kuitenkin lyhytaikainen, sillä naisen ruumis löytyy pian Ruissalon lintutornista. Kun Vares alkaa selvittää murhaa tutkimalla sekavien ilmiantokirjeiden taustoja, langat alkavat solmiutua suuren ja vaarallisen puhalluksen ympärille. Elokuvan hienossa vierailijakaartissa nähdään myös Sole Sulaveden veljeä Timo Pettersonia näyttelevä Risto Kaskilahti.

Vares – Pimeyden tango (2012)

Mysteeri syvenee, kun kuusi vuotta sitten selvittämättä jäänyt tangokuninkaan murha nousee uudelleen pinnalle toimittaja Ruuhion kadotessa oudosti. Anna Huttunen painostaa Vareksen etsimään kadonnutta miestä, minkä lisäksi kuvioita sotkee vankilasta ensimmäiselle lomalleen pääsevä kostonhimoinen Veikko Hopea, jota näyttelee Jussi Lampi. Elokuvan nimekkäässä vierailijakaartissa loistavat myös Olgan roolissa nähtävä Anna-Leena Härkönen sekä insinööri Erkki Vehmasena esiintyvä Antti Virmavirta

Vares – Sheriffi (2015)

Tässä elokuvassa ohjauksesta vastaa Hannu Salonen. Jussi Vares löytää Turun laitamilta kaksi ruumista, joista toinen on täynnä mystisiä rituaaliviiltoja, ja päätyy vuotta myöhemmin tutkimaan näitä henkirikoksia. Johtolangat vievät hänet vaarallisen lähelle alamaailman salaisen herrakerhon näkymätöntä kummisetää, Sheriffiä. Elokuvan vahvoina uusina kasvoina nähdään Kalle Shostakovitshia esittävä Jukka-Pekka Palo, Sylvin roolissa loistava Jukka Puotila sekä Millaa näyttelevä Karoliina Blackburn.

Vares X (2024)

Sarjan kymmenennessä osassa koetaan suuria muutoksia, kun ohjaajaksi astuu Tuukka Temonen ja Jussi Vareksen roolin ottaa haltuunsa Leo Sjöman. Tarina saa alkunsa, kun Vares saa hätäpuhelun Kyypakkaukselta, ja tätä pelastaessaan etsivän oman uusperheen tytär joutuu kidnappauksen uhriksi alamaailman välienselvittelyjen ja mystisen seksikultin keskellä. Elokuvan loistavina uusiina tähtinä nähdään Vareksen vaimoa Neaa näyttelevä Sara Soulié, alamaailman kummisetä Soppamiestä esittävä Mikko Kouki sekä Satu Silvo.

Jussi Vares: mies, joka ei kumarra ketään

Mikä tekee Vares-elokuvista niin koukuttavia? Vastaus löytyy päähenkilöstä. Jussi Vares on tragikoominen hahmo, joka viihtyy yhtä hyvin Apteekki-kapakan hämärässä kuin rikosten selvittämisen parissa. Hän on oman tiensä kulkija, jolla on kadehdittava taito päätyä keskelle kiperimpiä tilanteita – usein vähän sattumaltakin.

Vares ei ole mikään puhdasoppinen kiiltokuvapoika, vaan ihminen virheineen, intohimoineen ja heikkouksineen. Juuri tämä tekee hänestä niin samaistuttavan. Myös elokuvissa nähtävä miljöö: Aurajoen rannat, kalseat satama-alueet ja tutut kulmakuppilat luovat tunnelman, jota ei muualta löydä.

Usein kysytyt kysymykset Vareksesta

Kuka näyttelee Jussi Varesta?

Ensimmäisissä kahdessa elokuvassa Vareksena nähdään Juha Veijonen. Vuodesta 2011 alkaen (Pahan suudelma) rooliin astui Antti Reini, joka näytteli hahmoa yhteensä yhdeksässä elokuvassa. Uusimmassa, vuonna 2024 ensi-iltansa saaneessa Vares X -elokuvassa pääosassa nähdään Leo Sjöman.

Missä järjestyksessä ensimmäiset Vares-elokuvat kannattaa katsoa?

Vaikka elokuvien julkaisujärjestys ei noudattele kirjojen julkaisujärjestystä, on elokuvat syytä katsoa kronologisessa järjestyksessä ensimmäisestä viimeiseen, sillä alkupään elokuvat luovat pohjan koko suositulle elokuvasarjalle ja esittelevät hahmon kehityksen.

Missä järjestyksessä Vares -elokuvat on julkaistu?

Elokuvien julkaisujärjestys on: Vares - Yksityisetsivä (2004), V2 - Jäätynyt enkeli (2007), Vares - Pahan suudelma (2011), Vares - Huhtikuun tytöt (2011), Vares - Sukkanauhakäärme (2011), Vares - Kaidan tien kulkijat (2012), Vares - Uhkapelimerkki (2012), Vares - Pimeyden tango (2012), Vares - Sheriffi (2015) ja Vares X (2024). Nordisk Film+ -palvelusta löydät kattavan valikoiman Vares -elokuvia suoraan katsottavaksi.

Mihin kirjaan Vares-elokuvat pohjautuvat?

Elokuvat perustuvat Reijo Mäen suosittuihin dekkareihin. Usein kirjan nimi on myös elokuvan nimenä, mutta tunnetuin poikkeus on ensimmäinen elokuva Vares – yksityisetsivä, joka perustuu kirjaan Keltainen leski (1999).

Missä Vares-elokuvat on kuvattu?

Elokuvien sielu ja keskuspaikka on Turku, jonka kadut, Aurajoen rannat ja rosoiset satama-alueet luovat sarjan tunnistettavan miljöön. Tunnetut maamerkit, kuten legendaarinen kanta-asiakaspaikka Uusi Apteekki (elokuvissa usein vain "Apteekki"), ovat olennainen osa Vareksen maailmaa. V2 – jäätynyt enkeli sijoittuu kuitenkin poikkeuksellisesti osittain myös Poriin.

Mistä näkee Vares-elokuvat?

Nordisk Film+ -valikoimasta löydät ensimmäiset elokuvat, ja jatkossa lisäämme muitakin Vares-elokuvia valikoimaamme. Pysy siis kuulolla, sillä laajennamme kotimaisen jännityksen tarjontaamme jatkuvasti!